maakansan seuratalo
Taasian Osuusmeijerillä pidettiin v. 1934 kokous, jossa perustettiin Seuratalo osakeyhtiö. Työn suuruuteen nähden seuratalo valmistui varsin nopeasti, vain 1v 2kk kuluttua ensimmäisestä perustamiskokouksesta. Vihkiäisjuhla pitopäivällisineen pidettiin Marianpäivänä vuonna 1935.

Alkuvuosina Seuratalo oli vilkkaassa käytössä, mutta sotavuodet hiljensivät toimintaa miespuolisten jäsenten joutuessa rintamalle. Vuonna 1941 seuratalon sanottiin myös olleen jonkun aikaan siirtoväen asuttamana.
Nykyisin Maakansan Metsästäjien omistukseen kuuluvan seuratalon hiljaisin kausi ajoittuu 1960-luvulta aina
1990-luvulle asti. Tänäkin aikana Seurataloa on tunnollisesti huollettu ja korjattu tarpeen mukaan. Nykyaikaistava
suurempi remontti saatiin toteutettua ALMA-rahoituksen
turvin Maakansan kyläyhdistyksen toimesta
vuosien 2002-2005 aikana.
Lähde:
Maakansan seuratalo 70 vuotta Historiikki 1935-2005, Niilo Napola.
Vuosien aikana seuratalolla on pidetty lukuisat tanssit, häät, syntymäpäivät, kesäjuhlat, hirvipeijaiset ja kylätapahtumat. Nykypäivänä seuratalo on edustava juhlatila, jossa tapahtumat saavat arvoisensa puitteet.

kaikkien käytettävissä

Seuratalo tarjoaa loistavat puitteet kaikkiin perhejuhliin, kokouksiin, leireihin ja kerhotoimintaan ja se onkin kaikkien vuokrattavissa.
Kaksi kerroksisessa Maakansan seuratalossa on iso juhlasali, näyttämö ja kanttiini sekä keittiö, jossa saa mainiosti valmistettua ruoat isommallekin porukalle.
Tilat ja astiat soveltuvat parhaiten n.120 henkilölle. Vuokra-aikaan sisältyy juhlien järjestely , niiden purku ja Seuratalon siivous.
Näyttämölle sopii esiintymään niin bändi kuin kuorokin. Tila soveltuu myös hyvin tanssiryhmille ja teatterikäyttöön. Saatavilla on myös koroke puheepitäjiä varten. Kulissit ovat suosittuja kuvaustaustoja esim. hääkuviin teatterikäytön lisäksi.
Suurella pihalla on runsaasti lisätilaa juhlien tarpeisiin. Kesäisin pihalle pystytetään n. 20 hengen juhlateltta. Käytettävissä on myös tunnelmallinen grillikota. Pihalla on runsaasti parkkitilaa, sekä erillinen lisäparkkipaikka.
Maakansan seuratalon omat kotisivut löytyvät osoitteesta:
www.maakansanseuratalo.com
Lisätietoja, tutustumiskäynnit ja varaukset
Anni Niitonniemi, puh. 044 5058 109
maakansa.iitti@gmail.com
www.facebook.com/maakansanseuratalo
Huom!
Vuokra ei sisällä pitoastiastoa, joka on vuokrattavissa erikseen Maakansan Maatalousnaisilta.
Yhteyshenkilö Merja Pekkala, puh. 050-3581222.

sijainti
Maakansan Seuratalo sijaitsee Haapakimolan kylässä Etelä-Iitissä (Kausala 14km, Kouvola 34km, Lahti 55km ja Helsinki 120km).